✒️ |
Jossun kaappi
|
✏️ |
Nimi: Johanna "Jossu" Caroliina Kurki (Jossu ei tykkää kun häntä kutsutaan Johannaksi.)
Status: Tuntilainen Ikä: 16v (20.8.2007) Asuinpaikka: Yleensä kotona Visertäjän tien keltaisessa omakotitalossa Tallilla: Ainakin kerran viikossa Ulkonäkö
Blondit ohuet olan yli ylettyvät hiukset, sekä keskijakauksen kummallakin puolella noin 2cm leveät ja 15cm pitkät pienet etuhiussoirot, epätasaiset latvat, pitää aina sotkuisella nopeasti tehdyllä nutturalla niin, että nuttura näkyy tämän mustan/tummanharmaan pipon alta, hän käyttää pipoa myös kesäisin ja melkein joka paikassa. Hopeinen Septum nenäkoru. Roikkuvat hopeiset tähtikorvikset ja tummat rustokorut kummassakin korvassa. Melko kapeat kasvonpiirteet. nenä ei ole leveä, päinvastoin. Jossu on 168 cm pitkä. Vaalea iho, tummanruskeat silmät, aika laiha. Kapea leuka, tiktokissa "perfect" nimellä tunnettu nenä, eli kuin mäkihyppy alusta. Aika normaalin kokoiset huulet. Vanhoja arpia paljon vasemmassa kädessä, vähän oikeassa, niitä Jossu ei vaivaudu enään peittelemään. Käyttää AINA meikkiä, meikkivoidetta, kulmaan paljon kaikkea niin, että ne ovat tummat, eivät ohuet mutta eivät kyllä myöskään paksut,eivät pyöreät, melkein tasaiset muualta paitsi päistä. Hän käyttää myös tekoripsiä, ei liian tuuheita, tai joskus ripsaria. Nenässä myös kapeuttava contour. Huulirajaus hiukan huulia tummemmalla kynällä niin, että huulet ovat ylhäältä myös pyöreät ja yleensä tummat isot luomivärit jotka kuitenkin pysyvät luomissa, ja pienet eyelinerit. Tyyli aika lailla Y2k tyyli/grunge, rakastaa farkkuja ja muita leveitä housuja, käyttää joko over sized hupparia tai/ja t-paitaa tai tiukkoja paitoja/toppeja. Baggyjeans tai lopusta paljon levenevät farkut ovat myös tosi yleisiä. Käyttää paljon tummaa vaatetta, mustaa ja harmaata, mutta silti myös luonnon vihreää, ruskeaa, sinistä ja valkoista. Kengät aina Mustat, valkoiset tai ruskeat pitkävartiset Converset. Ratsastaessa Musta perus kypärä, Mustat saappaat, suht. tummanharmaat ratsastushousut, ja joku perus paita mitä muutenkin käyttää, sekä Mustat ratsastushanskat. |
|
Taso: Untuvikko Tarinat: 0 kpl Piirrokset: 0kpl Merkinnät yhteensä: 0kpl Viimeisin merkintä: - Kirjoitathan viimeistään: 28.1.24 Saapui: 7.1.24 Rahat: 0ve
Saavutukset:
|
|
Tittelit:
|
Kilpailumenestys:
|
Lokero:
Tänne voit kerätä kaikenlaista hauskaa kampetta ja roinaa!